kuva

kuva

maanantai 18. helmikuuta 2013

Iloinen perhetapahtuma :)

Viime yönä meille syntyi pentuja. Kukalla oli 58vrk toisesta astutuksesta/60vrk ekasta.

Kukka oli ollut syömättä eilisen päivän, halusi olla vain makkarissa. Välissä mamma petaili hieman, läähätteli, mutta myös nukkui sikeästi.

Illalla kahdeksan aikoihin Kukka alkoi enemmän läähätellä ja klo 20.18 ensimmäinen pentu syntyi. Se oli soopelipoika, ainoastaan 78g! Mutta virkeä ja eläväinen kaveri. Ei ollut ihan pienin minun pentuni, mutta +2g isompi kuin edellisen pentueeni Milli :)) Saas nähdä kuinka kaveri jaksaa, ainakin tällä hetkellä se on kiinni tississä koko ajan kuin yrittäisi kuroa painoa kiinni muihin sisaruksiin.

No, loput pennut tulivat verkkaisesti noin tunnin-parin välein. Jotkut nartut synnyttävät jopa ihan muutaman minuutinkin välein, mutta ei meidän Kukka. Se tekee homman omalla aikataulullaan hissukseen ja hienosti ja tietenkin yöllä :) Kukka on aina hoitanut synnytykset itse eikä minun tarvinnut taaskaan kuin vierestä seurailla. Ihana Kukkanen <3

Niin ja ne loput olivat sitten tyttöjä :) Meillä on nyt 5 pentua, joista kaksi musta-valkoista tyttöä, yksi valko-musta tyttö ja yksi soopelityttö sekä yksi pieni soopelipoika.

Saanen esitellä Kukan ja Kodan jälkikasvua alle vuorokauden ikäisinä:

17.2.2013

Klo 20.18 syntyi soopelipoika, 78g
"Mini"
mutta ainostaan kooltaan :))



Klo 21.05 syntyi valko-musta tyttö, 134g
"Helinä"  
sillä on mustat "siivet" selässä, niinpä se on tietenkin Helinä-keiju :)



Klo 23.00 syntyi musta-valkoinen tyttö, 166g
"Mimmi"



Klo 23.19 syntyi toinen musta-valkoinen tyttö, 144g
"Pikku-Kukka"
Se on väritykseltään ihan kuin Kukka



Klo 1.38 tämän päivän puolella syntyi viimeinen soopelityttö, 154g
"Monna"
"Koda-kopio" väritykseltään, jätän tämän neidin itselleni jos kaikki menee hyvin :))



Tässä vielä kaikki viime yönä, kun koko porukka oli syntynyt.



Ja äsken noin 12h ikäisinä maitobaarissa tietenkin :))



Otin pienen pätkän videota myös pikkuisista tuhisijoista.



Nyt väsyttää, koko yön valvoin. Tänään koitan nukkua pikkuisia pätkiä. Olo on onnellinen <3

1 kommentti:

  1. Oi, ompa ne ihanan pikkusia. <3 Onnea! Milo meni aivan hämilleen/sekasin tuon videon äänistä :D

    VastaaPoista