kuva

kuva

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Olemme muuttaneet

Muutaman päivän pennut ovat asustaneet jo olohuoneessa isommissa ja avaremmissa tiloissa. Naapurina heillä on Tiukun pennut. Muutto kävi kivuttomasti, pennut eivät kauheasti ihmetelleet uutta yksiötä vaan kävivät tutkimaan paikat. Minä nukuin kaksi yötä patjalla lattialla pentuaitauksen vieressä varmistaen, että kaikilla on hyvä olla eikä kukaan eksy kaverista isoon aitaukseen yöllä. :)) Ensi yönä aion olla itse jo omassa sängyssä, koko porukka nukkui ihan hyvin.

Jonkin ajan kuluttua on tarkoitus vielä isontaa aitausta, parikin kertaa varmaan, mutta näin alkuun tehtiin pentulaatikkoa tuplasti suurempi aitaus. Kaippa tuo pieneksi käy ensi viikolla :)

Pentuset ovat nähneet kaverit Nalan ja Simban muutamia kertoja nenikkäin, kun kaikki pienet ovat olleet lattialla seikkailemassa. Pikkusen ollaan jo leikitty uusien kavereiden kanssa, purtu korvaa ja muristu :D

Ruokaa syödään kohtalaisen hyvin lautaselta ja pissalla käydään alusilla ainakin osittain. Niin vaan nämä täällä kehittyvät ja päivä päivältä ollaan enemmän koiramaisempia. Tyytyväistä sakkia, turhia ei huudella. Mielestäni nämä kummatkin pennut ovat tosi rauhallisen oloisia, ilmeisen onnellista porukkaa.

Mini

Mimmi

Helinä

Monna

Pikku-Kukka
Simba ja Pikku-Kukka

Nala ja Monna

Pikkupojat

Nala ja Mini

Monna, Mini, Pikku-Kukka

Helinä ja Mimmi

Monna, Helinä, Mimmi


Pikku-Kukka ja Mimmi






Mini ja Simba



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti